Gentlemen going intimate
WIMME SAARI & TAPANI RINNE: Soabbi
Saari and Rinne take off from well-known hymns, sung in the Sámi language, but go further. This is a real duet, a moment of communication between the two. Wimme’s rasping vocals go hand in hand with Rinne’s equally rasping bass clarinet. There is a lot of space, and a lot of spacious feeling (thanks to sound designer Pauli Saastamoinen). Hymns, yoiks, free improvisation – everything fits together nicely. The overall feeling is calm and meditative, although there are outburst of joy in between.
Tove Djupsjöbacka
Rinne/Norvio/Huhtamäki: Mindscape Music
Radioateljeen Harri Huhtamäki, mahtimuusikko Tapani Rinne ja äänen nuorempi suurvisiiri Tuomas Norvio muodostavat kiinnostavan kolmikon, jonka loihtimassa ambienssissa piilee Zenin eksistenssi. Kolme muusikkoa, sukupolvea ja ulottuvuutta mielenmaisemia luotaavassa musiikissa. Vinyyleiksi liki kahden vuoden sessioiden 20 tunnin materiaalista koostettu yhdeksänosainen teos avautuu hitaasti. Levollinen asettuminen musiikillisten jatkumojen virtaan tuottaa täyden tilaelämyksen vastaanottimensa taiten virittäneelle. Huhtamäen efektein lavennettu sähköinen kitara, Rinteen bassoklarinetti ja Norvion elektroniikka sulautuvat suvereenisti stereoksi. Sisältö ja soundit ovat yhtä, editoinnin estetiikka jalostuu jatkuvuudeksi. Käsitteen “mindscape” kuusikymmenlukuinen alkuhämärä lähestyy ja etääntyy musiikin mukana. Ensikuuntelussa ehdoton suosikkiraitani oli eteerinen E-mailing E-motions, mutta vastaanotinantennin suuntauksen synkronoiduttua toisin sukelsin mieluusti myös muihin maisemiin.
Jaakko Eräpuu
Inside The Temple Sibelius-museossa keskiviikkona 25. tammikuuta. Tapani rinne, bassoklarinetti ja Teho Majamäki, lyömäsoittimet, putki ym.
Tapani Rinne ja Teho Majamäki tutkivat Inside The Temple -projektissaan äänen ja hiljaisuuden suhdetta. Intiassa muotoutunut ilmaisu perustuu pitkälle improvisaatioon, johon kaksikkoa inspiroivat ikivanhan kulttuuriympäristön tilat ja tunnelmat.
Mutta miten meditatiivinen musiikki toimii siirrettynä planeetan toiselle puolelle lumen ja pakkasen keskelle? Vangitsevasti. Näin ainakin Sibelius-museossa, jonka musiikkisalin kevätkauden avauskonsertti täytti lähes viimeisiä paikkoja myöten.
Woldemar Baeckmanin betoninen arkkitehtuuri sopi intialaisten temppelien kaiuille vakuuttavasti. Kaksikon ilmaisu vahvistettiin tilaan sähköisesti. Näin musiikin hauraan hienovireinen tunnelma säilyi kautta linjan herkkien mikrofonien poimiessa kuultavaksi nyanssit puhallusäänistä sormenpäillä naputeltuihin rytmeihin.
Parivaljakko loi Inside The Temple -levynsä materiaalin uudelleen yleisön edessä ja lainasi lisäksi paikoin RinneRadio-yhtyeen ambientimpaa aineistoa. Ohjelma jakautui intialaisten temppelien mukaan nimettyihin jaksoihin, joiden sisällä liikuttiin hypnoottisesta sisä- ja lähiavaruuden tutkimisesta rytmivetoisiin moodeihin.
Moni-ilmeisen saundin perustan muodostivat Rinteen bassoklarinetti ja Tehon arsenaali, joka ulottui monenlaisista lyömäsoittimista muoviputkesta rakennettuun puhaltimeen, jonka ääniala muistutti hieman didgeridoota.
Bassoklarinetin alarekisteri valoi äänikuvaan lämpöä ja maanläheisyyttä, joka resonoi vaikuttavasti aisteissa. Puhaltimesta löytyi lisäksi uskomattoman laaja sointien ja sävyjen kirjo, kun Rinne tutki instrumenttiaan tavanomaisen käytön tuolla puolen. Artikulointi osui aina kohdalleen ja intensiteetti piti napakasti otteessaan.
Tehon käsissä niin etniset lyömäsoittimet udusta santooriin kuin modernilla tekniikalla buustatut viritelmät avasivat korvia ilahduttavasti. Hienoimmatkin ulottuvuudet kantoivat viimeiselle riville saakka, samoin transsiteknoon viittaavat jumittavat pulssit.
Inside The Templen luomat kuvat ja värit välittyivät vahvoina. Läsnäolontuntu toi toistuvasti mieleen vähän-on-paljon-koulukunnan – tuotetut äänet ovat yhtä oleellisia kuin tila, joka jätetään niiden ympärille. Tämä äärimmäisen suurta tarkkuutta vaativa balanssi oli kaksikolla (ja äänimiehellä) täydellisesti hallussa.
Illan zen-ydin avautui tästä hallinnasta. Musiikin lumo ja muusikoiden virtuositeetti nivoutuivat matkaksi, joka tehtiin tässä ja nyt. Ilta palkitsikin levollisuudella, jonka saavuttaa harvoin pelkästään kuuntelemalla.
MATTI KOMULAINEN
